
LVI-suunnittelija & konsultti
Näin autamme eri vaiheissa projektia
-
Ennen
Tuemme järjestelmän mitoituksessa, laitesuunnitelmassa, sekä hankesuunnittelman tekemisessä.
-
Aikana
Ohjelmistomme avulla kiinteistölle periaatteellinen kytkentäkaavio, toimintaselostus ja ohjeet järjestelmän optimointiin.
-
Jälkeen
Käyttöönottopalvelu, takuu ja etävalvonta
Ennen projektia
Maalämpö asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöjen lämmitysmuotona on kasvattanut suosiotaan 2000-luvulla. Maalämpöjärjestelmän tuovat rahalliset säästöt kiinteistön ja sen lämpimän käyttöveden lämmittämisessä ovat suuri tekijä suosion kasvussa, mutta myös hiilidioksidipäästöjen pienentämisellä, sekä lämmityksen omavaraisuudella on osuutta. Maalämpö sopiikin hyvin kerrostalojen, rivitalojen ja luhtitalojen lämmitysmuodoksi.
Monen asunto-osakeyhtiön tai kiinteistön lämmitysmuodon muutos alkaa hankesuunnitelman toteutuksella. Hankesuunnitelmaa varten kerätään kiinteistön lähtötiedot mm. järjestelmän mitoituslaskelmaan. Kohdekäynti ja asukkaiden haastattelu auttaa saamaan kokonaisvaltaisen kuvan kiinteistön tarpeista. Onkin tärkeää, että suunnittelun alkuvaiheessa otetaan huomioon muun muassa lämmönjakojärjestelmä, uuden järjestelmän tilantarpeet, sekä kiinteistön sähköjärjestelmä.
Perustana maalämpöjärjestelmän asentamiselle on mitoituslaskelman tekeminen. Lähtötietojen tarkkuus vaikuttaa olennaisesti maalämpöjärjestelmän mitoituksen tarkkuuteen. Mitoituslaskelman, sekä kiinteistön lähtötietojen perusteella voidaan määrittää kiinteistölle parhaiten sopiva maalämpölaitteisto, sekä lämmönkeruujärjestelmä. Laitesuunnitelman mukaisesti voidaan varautua laitteiston tilantarpeeseen, sekä varmentaa kiinteistön sähköliittymän ja -keskuksen soveltuvuus.
Autamme yhdessä Bosch Lämpömestarien kanssa satoja taloyhtiöitä vuodessa maalämpöjärjestelmän oikeanlaisessa mitoituksessa ja laitevalinnassa.
Projektin aikana
Maalämpöjärjestelmän asennusta varten laaditaan kytkentäkaavio. Kytkentäkaaviosta ilmenee, miten maalämpöjärjestelmä tulee asentaa. Kytkentäkaavion suunnittelua varten olemme kehittäneet suunnittelua ohjaavan ohjelmiston – Bosch EasyGeneratorin. Ohjelmisto tarjoaa kohdekohtaisen kytkentäkaavion lisäksi myös listan tarvittavista asennuskomponenteista, sekä järjestelmäkohtaisen toimintaselostuksen.
Bosch EasyGenerator auttaa luomaan kytkentäkaavion turvallisesti. Ohjelmisto ohjaa tekemään oikeita valintoja ja huomauttaa mikäli suunnitelman laitevalinta ei ole turvallinen. Lisäksi ohjelmisto antaa huomautuksia ja vinkkejä järjestelmäkohtaisista säädöistä, joita käyttöönotossa ja optimoinnissa tulisi noudattaa.
Toimintaselostus on tärkein osuus kytkentäkaaviota. Toimintaselostuksessa kerrotaan olosuhteet, joissa järjestelmä toimii optimaalisesti. Olosuhteita ovat muun muassa lämmönjakoverkoston lämpötilat ja virtaamat. Toimintaselostuksessa pyritään tuomaan esille ohjeita järjestelmän asentamisesta aina virittämiseen ja optimointiin. Huolellisella optimoinnilla vaikutetaan olennaisesti järjestelmän suorituskykyyn, sekä investoinnin pitkäaikaisuuteen.
Projektin jälkeen
Asennustöiden valmistuttua suoritetaan järjestelmän käyttöönotto ja viritys. Maalämpöjärjestelmän optimointi on tärkeää, jotta maalämpöjärjestelmälle varmistetaan mahdollisimman taloudelliset ja toimintavarmat asetukset. Maalämpöjärjestelmän optimointi suositellaan suoritettavaksi käyttöönottovaiheen lisäksi myös lämmityskauden aikana, esimerkiksi huollon yhteydessä.
Käyttöönoton yhteydessä on suositeltavaa liittää maalämpöjärjestelmä etävalvontaan, jolloin optimaalisen toiminnan tarkkailu on etäältä helppoa. Etävalvontapalvelu tallentaa lämpöpumpun arvot graafiseen historiaan. Etävalvonnan kautta voidaan tehdä lämpöpumpulle perussäätöjä, kuten kiinteistön sisälämpötilan laskeminen tai nostaminen. Etävalvonnan kautta voidaan nähdä lämmitysjärjestelmän toiminta eri vuoden aikoina, jolloin järjestelmän optimointi käytön aikana on helppoa. Kauttamme on hankittavissa käyttöönotto- ja optimointipalvelu.
Bosch Lämpömestareiden myymille ja asentamille lämmitysjärjestelmille Bosch tarjoaa parhaan yhdistelmän toimintavarmuutta:
Takuu - Jopa 6 vuotta takuuta Lämpömestareiden myymille ja asentamille Bosch-lämmityslaitteille!
- Boschin lämpöpumput, varaajat sekä ne lisävarusteet, jotka Bosch on asennushetkellä toimittanut ja jotka on asennettu yhdessä Bosch-tuotteen kanssa.
Etävalvonta - Ainoana laitevalmistajana Bosch etävalvoo kiinteistökohteensa!
- Boschin tekninen tuki valvoo mahdollisten lämmitysjärjestelmän häiriötilanteiden varalta Bosch Lämpömestareiden myymät ja asentamat kiinteistömaalämpökohteet. Valvontaa tehdään koko kuuden vuoden takuuajan ja valvontaa tehdään arkisin kello 8-15.30. Häiriötilanteen sattuessa havainnot viestitetään Bosch Lämpömestarille.
Laitevalinnat helposti avullamme!
Boschin mitoitusohjelman avulla laitevalinnat ovat helppoja! Mitoitusohjelmallamme saat käyttöösi laitesuositukset, mahdolliset porakaivosyvyydet ja muut tärkeät tiedot lämpöpumpun suunnitteluun liittyen.
Autamme sinua myös tarvittaessa henkilökohtaisesti laitevalinnoissa ja mitoituksessa. Ota yhteyttä ja kerromme lisää!